Activision,Vivendi Games ja Blizzard Entertainment yhdistyivät vuonna 2008 ja muodostavat tätä nykyä maailman suurimman videopelijulkaisijan Activision Blizzardin. Nyt Activision Blizzard on yhdistänyt voimansa mediasuunnittelun ja ostamisen osalta MECin kanssa.
Heinäkuussa 2009 Activision Blizzard valitsi MECin globaaliksi kumppanikseen Pohjois-Amerikan & Euroopan markkinoille. Aikaisemmin useamman mediatoimiston kanssa myös Suomessa yhteistyötä tehnyt Activision Blizzard halusi kumppanikseen toimiston, joka pystyy tukemaan pelimarkkinointia globaalisti ja samalla tehokkaasti myös paikallisesti jokaisella markkinalla.
Ensimmäiset kampanjat Suomessa alkoivat jo legendaksi muodostoneen Guita Heron viidennennen julkaisun muodossa (11.9.2009 julkaistu). Kampanja näkyy mm. Suomen suurimmilla online-pelisivustoilla (konsolifin.net, pelaajalehti.com). Olemme MECissä ylpeitä saadassamme toteuttaa Activision Blizzardin paikalliset mediatoimenpiteet Suomessa!
Uusin Outdoor Finlandin uutiskirjeesittelee IKEAn “parempi loma” -kesäkampanjan, jossa MEC on ollut mukana. Kyseinen kampanja on myös shortlistalla Outdoor Champions 2009 -kisassa.
Mainiota, Markkinointi&Mainonnan päätoimittaja Saila-Mari Kohtala kippistää aiheellisesti mediamammojen puolesta, että “hoi- ajat ovat muuttuneet”. Mediatoimisto ei ole viimeinen rasti, joka ainoastaan loppuviimein tekee operatiiviset mediavalinnat ja -ostot kun kaikki muu on jo suunniteltu vaan mediatoimiston tulee olla mukana suunnittelussa aivan alusta asti.
Tätä eivät kaikki, erityisesti kaikkitietävät mainostoimistot, ole vielä tajunneet eivätkä ihan kaikki asiakkaatkaan. Eivätkä kaikki mediatoimistotkaan. Paras tulos yhä vaativammassa maailmassa saadaan yhteistyöllä. Formulavarikolla osataan kiitellä jokaista mekaanikkoa, jokaista tiiminjäsentä, joka on osallistunut voittokulkuihin, mutta meidän alallamme porukalla tekemistä pihtaillaan ja sitä myöden myös kiitoksista on niukkuutta.
Kuluttajien vallan kasvu, sosiaalaisen median antamat työvälineet, läpinäkyvyyden lisääntyminen: “transparency tyranny” ja globalisaatio, kaikki nämä kutsuvat ymmärtämään asiakasta entistä paremmin. Mediatoimistolla on vankat perinteet tutkia asiakasta, perusaskel asiakasymmärrykseen on otettu jo kauan sitten. Nyt tarvitaan entistä järempiä keinoja ja osaavia ihmisiä siirtämään asiakasymmärrys bisneksen edistämiseen ja myynnin lisäämiseen. Uusimpina keinoina käytämme vaikkapa motivaatiopohjaisia segmenotintitapoja, asiakkaiden mukaan ottamista tuote- ja palvelukehitykseen, innovaatioiden luomiseen ja sanansaattajiksi muille asiakkaille. Tiivis ja toisiaan kunnioittava tiimityö asiakkaan, mainostoimiston ja mediatoimiston välillä on nopein tie onneen ja tuloksiin johtaviin tulkintoihin asiakkaan hyväksi.
Skool Saila-Marille ja M&M -tiimille tärkeän huomion nostamisesta lehden pääkirjoitukseen.
Nyt Google ottaa ison askeleen bannerimainonnan reviirille laukaisemalla Ad Exchange-palvelun DoubleClickin kanssa. Tällä peliliikkeellä Google yrittää horjuttaa maailmalla Yahoon istuinta display-mainonnan johtajana sekä kasvattaa omaa palaa bannerimainonnan piirakasta.
Käytännössä tämä uudistus tarkoittaa, että Googlen kautta voidaan näyttää display-mainontaa AdSense-sivustoilla. Google on jo hyvän aikaan tarjonnut mahdollisuutta käyttää display-mainontaa verkostonsä yli Display Ad Builderin kautta, joten tämä on askel eteenpäin.
Tulevaisuus näyttää miten tämä työkalu tulee vaikuttamaan tavallisen bannerimainonnan kenttään. Uusi työkalu auttaa varsinkin pieniä mainostajia kokeilemaan display-mainontaa, mutta auttaa myös kasvattamaan isojen nettimainostajien mediavalintoja.
Katso Googlen esittelyvideo, jossa havainnollistetaan palvelun periaatteita ja esitellään sen kolme teesiä:
Viime viikolla verkkomusiikkipalvelu Spotifyjulkaisi mobiiliversion palvelustaan, joka toimii alkuun iPhonella ja Google Android -puhelimilla. Myös Nokia-yhteensopivaa Symbian-versiota odotellaan. Koko palvelun juoni on yksinkertainen: kuuntele musiikkia verkon yli, tietokoneella tai nyt kännykällä.
Nykyiset nopeat verkot ja kiinteäksi hinnoitellut mobiilidataliittymät mahdollistavat musiikin reaaliaikaisen siirtämisen päätelaitteelle, joten omistamista ei enää tarvita. Musiikin tekijä saa korvauksen kuuntelusta Spotifyltä, joten palvelu tekee myös piratismista turhaa.Käyttökokemus on todella hyvin suunniteltu: kaikki toimii, ja yhteydettömien hetkien varalle osan musasta saa haettua pysyvästi kännykkään. Ohessa muutama kuvaava screenshot.
Mainostajan kannalta palvelu on kiinnostava, koska sen käyttäjälle ilmainen versio perustuu mainoksiin. Vajaalla kymmenellä eurolla käyttäjä pääsee eroon mainoksista, jolloin mainoksia näkevä saa myös todellista arvoa mainoksista: ilmainen musiikin kuuntelu. Käyttäjiä Suomessa on Spotifyn mediamyynnin mukaan jo lähes 140 000 (maksavat ja mainoksia näkevät yhteensä), ja määrä kasvaa koko ajan.
Mobiiliversion myötä musiikki on käytössä autoillessa, matkalla ja kaikkialle, jossa itse olen tyypillisesti kuunnellut radiota. Kyse ei ole siis ainoastaan musiikkibisneksen muutoksesta, vaan tavasta käyttää aika, joka on aiemmin “kuulunut” radiolle. Mainosmahdollisuudet ovat monipuoliset, kun käytössä on bannereiden, videoiden, tekstin ja äänen yhdistelmiä mitä erilaisimmilla tavoilla. Muun muassa Nokia ja Silja Line ovat jo Spotifyssä mainostaneet.
Itse pidän palvelua yhtenä parhaimmista Ruotsista tulleista keksinnöistä ja uskon, että käsissämme on musiikin tulevaisuus. Verkkomarkkinoinnin asiantuntijamme Jani, Antti, Lasse ja minä kerromme mielellämme lisää markkinoijan mahdollisuuksista Spotifyssä! Yhteystiedot löydät täältä.