Myymäläpromootio lisää kokeilua sekä kasvattaa myyntiä – kustannustehokkaasti.
Kuluttajien kokeiltavaksi halutaan yhä enemmän erilaisia näytteitä ja maistiaisia. Niitä pulpahtaa lehtien välistä, työnnetään ohikulkijoiden käteen aamuliikenteessä tai niillä houkutellaan kuluttajia pysähtymään viikonloppuostosten lomassa supermarketeissa. Päivittäistavaroiden ollessa kyseessä – puhumattakaan impulssituotteista – sitä parempi mitä lähempänä maistatus ja kassakone ovat toisiaan.
Kaupan sisällä tapahtuvien promootioiden toimivuus onkin usein selvästi luettavissa kassanauhoista päivän päätyttyä, mutta promootioiden vaikutusta myyntiin pidemmällä aikavälillä ei yleensä seurata, eikä asiaa ole aiemmin myöskään tarkemmin tutkittu.
Tuore tutkimus osoittaa, että maistiaiset tai näytejakelut myymälöissä edistävät myyntiä myös pitkällä tähtäimellä.
Uusi Amerikassa toteutettu tutkimus “Report on In-store Sampling Effectiveness” (raportti myymälänäytejakelun tehokkuudesta) osoittaa, että promootioiden positiiviset vaikutukset ulottuvat myös pitkälle aktivoinnin jälkeen. Tutkimuksen toteutti Knowledge Networks–PDI instituutti.
Tulokset osoittavat selvästi, että oli sitten kyseessä uuden tuotteen lanseeraus, uusi makuvariaatio tai jo etabloitunut tuotemerkki, kasvaa kuluttajien ostohalukkuus, ei vain näytejakelupäivänä vaan jopa 20 viikkoa tuotekohtaamisen jälkeen. Myymäläpromootioilla saadaan myös uusia tuotteen käyttäjiä ja ne selvästi lisäävät uusintaostoja.
Lisäksi selvityksestä kävi ilmi, että myynti kasvoi tuotteen muissakin varianteissa tai emobrändissä, ilman että näitä oli tuotu esille myymäläkampanjoinnissa. Lisätietoja tutkimuksesta löytyy: In-Store Sampling RISE_Study_Release_0809.
Tutkimuksen tulokset ovat hyvin rohkaisevia. Asia kiinnostanee niin tuotteiden markkinoijia kuin myös kauppiaita, hakevat jatkuvasti keinoja kasvattaa ostokoria ja päästä lähelle kuluttajaa. Kuluttajakäyttäytymisen ymmärtäminen ja myymälä-aktivointien tulosten seuranta tuo keinoja kehittää tuotteen ja kuluttajan kohtaamisia edelleen.
Edellä mainitun raportin sekä oman käytännön kokemuksemme myötä ei voi kuin lämpimästi suositella erilaisten promootioiden liittämistä markkinointistrategioiden toteutusvalikkoon. Ne tulisi nähdä kampanjoiden kustannustehokkaina, kuluttajaa hyvin aktivoivana ja myyntiä mitattavalla tavalla lisäävänä osana.
Kiinnostuitko? Haluatko lisätietoa? Ota Yhteyttä!

