Megatrendeistä: Youthquake on alkamassa

kuva: Eeva-Liisa Ylälahti

Manhattanin valtaeliitti valmistautuu Kiinan maailmanherruuteen

Tasan neljä vuotta sitten Spiegel kirjoitti tarinan siitä, miten Manhattanin valtaeliitti valmistautuu Kiinan maailmanherruusasemaan.

Viimeistään vuonna 2040, todennäköisesti paljon aiemmin, Kiina tulee ohittamaan USA:n taloudellisesti ja poliittisesti.

Manhattanilla perustetaan kovaa vauhtia mandariinin kiinankielisiä lastentarhoja ja yksityisten koulujen mandariininkieliluokkia.

Kotiin otetaan kiinalaiset kodin- ja lastenhoitajat ja lapsille opetetaan ennen engalnninkielisiä aakkosia kiinalaiset aakkoset. Näin valtaeliitti varmistaa sen, että myös heidän lapsensa ovat tulevaisuuden valtaeliittiä kun Kiina ottaa maailmanherruuden.

Suomessakin Aasia on jo tullut kotiin, ei vain kylään

Helsingissä avattiin neljännen kerran Kiinalainen Uusi Vuosi -Tiikerin vuosi ja neljä vuotta myöhemmin kuin Manhattanin eliitti on helsinkiläinen eliitti alkanut varmistaa omien jälkeläistensä valta-asemaa. Helsinkiinkin on avattu mandariininkielinen lastentarha. Aasia tulee kotiin: lapset opiskelevat kiinankieltä, adptiolapsista iso osa tulee Aasiasta, keittiö aasialaistuu, matkustaminen Aasiaan lisääntyy ja aasialaiset turistit kansoittavat Euroopan, töitä ja tehtaita siirtyy kiihtyvällä vauhdilla Aasiaan. Maailma aasialaistuu tällä hetkellä nopeammin kuin länsimaalaistuu.

Youthquake  -miten niin kun maailman vahvin väestötrendi on ikääntyminen

Vahvimpia megatrendejä maailmassa on se, että väestö kasvaa ja ikääntyy. Näin on totta Aasiassakin. Tästä huolimatta Aasia on nuorten maanosa. Massiivinen määrä nuoria tulee globaalisti muuttamaan perinteiset asenteet ja kulutuskäyttäytymismallit.

Aasian Youthquake tulee vaikuttamaan koko maailmaan. Yksin Kiinassa vuoteen 2015 mennessä on 500 miljoonaa nuorta, Intian väestöstä yli 40% on alle 15 -vuotiaita. Nuoret kantavat enemmän unelmia kuin muistoja. Aivan uudenlainen ja kiihtyvä nuorisokulttuurien nousu on vahvempaa Aasiassa kuin USAssa. Nuorisokulttuureihin myös sekoittuvat sulassa sovussa läntiset ja aasialaiset vaikutteet. Nuoret aasialaiset ovat taatusti varakkaamia, itsetietoisempia, vaativampia kuin koskaan ja tavoittelevat parhaita brändejä hanakammin kuin vanhempansa. Myös markkinoijan kannattaa miettiä: mitä aasialaista meillä on tarjota nuorillemme ja miten me valmistaudumme aasialaiseen Youthquakeen?

Jaa kirjanmerkki
VN:F [1.7.7_1013]
Rating: 5.0/5 (1 vote cast)
Megatrendeistä: Youthquake on alkamassa5.051
 

Yksi kommentti

    Pelottavakin visio, että Kiina olisi maailman johtava valtio. Uskottavaa on, että Kiinan talouden volyymi ohittaa USA:n, mutta että niin kävisi henkeä kohti laskettuna, kestänee pidempään. Kanssakäymistä joka tapauksessa rajoittaa kieli ja kirjoitusjärjestelmä. Kiinasta ei voi tulla pakkoruotsin kaltaista kaikkien opittavaa kieltä länsimaissa. Tietysti sen osaaminen tuo etua, mutta vielä maailman väen enemmistö on muita kuin kiinalaisia. Onneksi Euroopan ja Kiinan välissä on Venäjä, joka kyllä tulee kokemaan paineita, kun naapuriksi ilmestyy sitä vahvempi valtio. Siinä on sopeutumista.

    UN:F [1.7.7_1013]
    Rating: 0 (from 0 votes)
 

Jätä kommentti

* Pakolliset tiedot