Google tuntuu tuottavan innovaatiota toisensa perään markkinalle. Ehkä kiittäminen on yrityksen kulttuuria, jossa työntekijät omistavat päivän viikossa omien projektien edistämiselle. Tai sitten kyse on vaan puhtaasti pirullisen isosta massasta hyviä tekijöitä. Merkityksellistä kuviossa on se, että Google tekee näistä innovaatioistaan hyvin nopeasti meidän jokaisen käytössä olevia palveluita pelkkien protojen sijaan.
Viimeisin uutisiin asti päätynyt palvelu on Google Goggles, joka tuo augmentoidun todellisuuden Googlen Android-alustalla toimiviin puhelimiin. Idea on nerokas: ota kuva asiasta, ja Google kertoo mistä on kyse. Oheinen video selittää enemmän kuin tuhat riviä Tommin tarinaa. Aika vaikuttavaa materiaalia!
Kuvan voi ottaa vaikka rakennuksesta (tunnettu kirkko tms), ja Goggles tunnistaa rakennuksen paikkatietoineen. Sama homma toimii tuotteiden viivakoodeille (ja suoraan pääsee ostamaan), kirjan kansille, kadulla kaupoille tai vaikka käyntikorteille. Sky is the limit…
Nyt Google ottaa ison askeleen bannerimainonnan reviirille laukaisemalla Ad Exchange-palvelun DoubleClickin kanssa. Tällä peliliikkeellä Google yrittää horjuttaa maailmalla Yahoon istuinta display-mainonnan johtajana sekä kasvattaa omaa palaa bannerimainonnan piirakasta.
Käytännössä tämä uudistus tarkoittaa, että Googlen kautta voidaan näyttää display-mainontaa AdSense-sivustoilla. Google on jo hyvän aikaan tarjonnut mahdollisuutta käyttää display-mainontaa verkostonsä yli Display Ad Builderin kautta, joten tämä on askel eteenpäin.
Tulevaisuus näyttää miten tämä työkalu tulee vaikuttamaan tavallisen bannerimainonnan kenttään. Uusi työkalu auttaa varsinkin pieniä mainostajia kokeilemaan display-mainontaa, mutta auttaa myös kasvattamaan isojen nettimainostajien mediavalintoja.
Katso Googlen esittelyvideo, jossa havainnollistetaan palvelun periaatteita ja esitellään sen kolme teesiä: