Tunniste ‘mtv3.fi’

Blogin ja blogikirjoituksen eroista

kuva: Tommi Holmgren

“Hienonen on julkaissut bloginsa Finnairin henkilökunnalle tarkoitetussa intrassa.”

Näin uutisoi MTV3.fi maanantaina 31.8. ja nyt on kielipoliisin vuoro älähtää. Toimittaja, kirjoittamisen ammattilainen, siis väittää Hienosen on julkaisseen blogin henkilökunnalle suunnatussa “intrassa”, eli sisäverkossa. Yhteisöllinen tietosanakirja Wikipedia määrittelee blogi-käsitteen näin:

“Blogi on verkkosivu tai -sivusto, johon yksi tai useampi kirjoittaja kirjoittaa enemmän tai vähemmän säännöllisesti niin, että uudet tekstit ovat helposti löydettävissä (yleensä sivun yläreunassa), ja niin että vanhat tekstit säilyvät luettavina ja muuttumattomina uusista teksteistä huolimatta.”

Hienonen ei julkaissut blogia, vaan blogikirjoituksen. Se tarkoittaa yhtä blogissa julkaistua kirjoitusta. Blogi itsessään on julkaistu jo kauan sitten. Olen sitä itsekin lukenut ollessani kyseisessä konsernissa töissä. Vähän saman tapaan kyseisen MTV3.fi-palvelussa julkaistun artikkelin kirjoittaja ei julkaissut kokonaista sanomalehteä tai verkkopalvelua, vaan uutisen. Yhden sellaisen. Blogi ja blogikirjoitus ei ole sama.

Vaikka ero tuntuu yhdentekevältä, niin mielestäni se ei ole. Valitessaan blogin viestinnän välineeksi yrityksen on hyvä ymmärtää “blogaamisen” jatkuva luonne. Blogikirjoitus kerran kolmessa kuukaudessa harvoin riittää. Tällainen kuva kuitenkin välittyy toimittajan virheellisestä ilmaisusta. “Julkaisin blogin ja huomenna julkaisen uuden.” Itkettää. Yritysbloggaajan ohjenuoraksi sopii esimerkiksi PriceWaterhouseCoopersin artikkeli Best practices for corporate blogs.

Kerro kommenteissa oma kotimainen suosikki yritysblogien kategoriassa. Kävin läpi listan itse seuraamistani kotimaisista blogeista, ja poistettuani sieltä kaltaisteni “internet-konsulttien” ja muiden mainosmiesten blogit niin jäljelle ei jäänyt yhtäkään. Onhan oltava edes yksi hyvä esimerkki kotimaasta?

Jaa kirjanmerkki
VN:F [1.7.7_1013]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)